Skuoritsa – ystävyysseurakunta
Skuoritsan seurakunta Länsi-Inkerissä on ollut Pieksämäen rovastikunnan ystävyysseurakunta vuodesta 1990 lähtien, jolloin tämä vuonna 1624 perustettu seurakunta rekisteröitiin uudestaan. Skuoritsan ystävyysseurakuntia ovat Rautalammin lisäksi Hankasalmi, Konnevesi, Orivesi, Pieksämäki, Suonenjoki ja Vantaankoski. Rautalammin seurakunta on ollut tukemassa Skuoritsan seurakunnan toimintaa vuodesta 1990 lähtien. Vuonna 1991 Rautalammilta siirrettiin Skuoritsaan entinen kulutusosuuskuntien parakki, joka toimi seurakunnan kirkkona vuoteen 2006 saakka. Pystytystöihin osallistui rautalampilaisia talkoolaisia rakennusmestari Tauno Häyrisen johdolla. Alusta alkaen suunniteltiin vuonna 1945 palaneen Pyhän Katariinan kirkon kunnostusta. Pääosin Rautalammillta kootut talkooryhmät ovat tehneet usean vuoden aikana vapaaehtoistyötä rakennusmestari Taisto Matilaisen johdolla. Arkkitehti Pekka Vesamaan suunnittelema korjaus saatiin valmiiksi vuonna 2006. Kirkon vihkimisjuhlassa 8.10. kirkko oli ääriään myöten täynnä seurakuntalaisia. Skuoritsan seurakuntaan kuuluu nykyisin noin 650 jäsentä. Seurakunta pitää yllä Maria-kotia Tervolassa. Maria-koti on vanhainkoti, jonka toimintaa tukee erityisesti Vantaankosken seurakunta. Myös rautalampilaiset ovat osallistuneet aktiivisesti kodin rakentamiseen ja kunnostamiseen. |
|||||||||||||
| Tulosta sivu Sivun Alkuun |