Kuvia hautausmaan laajennusosasta ja sen vihkiäisjuhlasta (klikkaa tästä).
Seurakunnan hautausmaa on sijainnut nykyisellä paikallaan ainakin
1600-luvun loppupuolelta alkaen, jolloin Rautalammin seurakunnan toinen
kirkko valmistui v.1685. Sen ja vuonna 1758 valmistuneen kirkon lähiympäristö
on aikanaan haudattu varsin täyteen.
Kahden edellisen kirkon muistokivi kellotapulin takana
Sankarihauta-alueella on vapaussodan yhteishautaan haudattu 13 vainajaa ja viime sotien sankarihautoihin on siunattu 162 vainajaa.
Vanhimmat säilyneet hautamuistomerkit ovat 1800-luvun puolivälin paikkeilta. Hautausmaalla sijaitsevat mm. seurakunnan kirkkoherrojen ja kappalaisten sekä rautalampilaisten kansanrunoilijoiden muistomerkit. Tunnetuin näistä runoilijoista lienee Paavo Korhonen (1775-1840).
Näyttävin muistomerkki on Peuran sukuhauta-alue, jonka muistomerkin
on valmistanut Emil Halonen 1943.
Hautausmaa on saanut nykyisen ilmeensä pitkän ajan kuluessa.
Toisin kuin monissa seurakunnissa Rautalammin seurakunta on päättänyt
säilyttää hautausmaansa perinteisenä kumpuhautausmaana.
Tervetuloa kuvien kautta hautausmaakierrokselle:
Hautausmaa jouluyönä Hautausmaa syksyllä Hautausmaa kesällä