Rautalammin seurakunnan lähetystyön nimikkokohteet

Seurakuntamme tukee työtä maailmalla myös nimikkolähetyskohteissa, Tansaniassa, Nepalissa, Virossa sekä Venäjällä suomensukuisia kieliä puhuvien kansojen parissa. 

Makumiran teologinen seminaari

Tuemme Tumainin yliopiston Makumiran teologista seminaaria Tansaniassa. Seminaarissa koulutetaan työntekijöitä Tansanian kirkon palvelukseen. 

 

Nepalin vammaiset lapset ja nuoret

Tuemme kummityön kautta vammaisten lasten ja nuorten koulunkäyntiä Nepalissa. Tuki on tärkeätä, sillä Nepalissa vammaiset jäävät helposti vaille koulutusta ja muita elinmahdollisuuksia, koska perinteinen ajatus on, että vammaisuus on jumalten tahto tai seurausta edellisestä elämästä.. Tukemme avulla vammaiset lapset ja nuoret saavat koulunkäyntiavun lisäksi apua terveydenhoitoon. Tavoite on, että heistä voi kasvaa itsenäisiä ihmisiä. Tukemme avulla pyritään myös muuttamaan ympäröivän yhteisön kielteistä suhtautumista.

Kummityön yhdyshenkilönä toimii Suomen Lähetysseuran työntekijä Anni Takko, anni.takko@felm.org

 

Viron lapsi-,nuoriso- ja pyhäkoulutyö

Tuemme lapsi- nuoriso - ja pyhäkoulutyötä Viron köyhissä seurakunnissa "kotiseutulähettien" kuten Päiviö Turtiaisen työn kautta. Virossa on vakituisesti työssä yksi suomalainen Lähetysyhdistys Kylväjän työntekijä, sekä paikallinen vastuutyöntekijä, Imbi Tanilsoo.

 

Raamattu Suomen suvulle - hanke

Tuemme Suomen Pipliaseuran raamatunkäännös-, painatus - ja jakelutyötä Venäjän suomalais-ugrilaisille kielivähemmistöille, joihin kuuluvat livvi, vienankarjala, vepsä, ersämordva, moksamordva, mari, vuorimari, komi, komipermjakki, udmurti, hansi sekä mansi. Raamattu Suomen suvulle-hankkeen kautta autamme kielisukulaisiamme heidän äidinkieltensä aseman vahvistamisessa sekä hengellisen ja kulttuurisen identiteetin säilyttämisessä.

 

 

 

Rautalammin kirkon lähetyskynttelikkö
Rautalammin kirkon lähetyskynttelikkö

Ota yhteyttä

Seurakuntapastori
Kuopiontie 38
77700 Rautalampi

Lähetystyö ja hoivayksiköt. Puolet työajasta Suonenjoen seurakunnassa. Vapaapäivät pääsääntöisesti maanantaisin ja tiistaisin.